Miksi haluat saavuttaa unelmasi?

unelmointi Sep 25, 2023
Miksi haluat saavuttaa unelmasi?

Sinä saat haluta enemmän

Moni ei tiedä mitä elämältään haluaa. Se on vaikeaa, koska meidät on opetettu olemaan vaatimattomia ja tyytymään siihen, mitä meillä tällä hetkellä on. Ei saisi haluta enempää, koska silloin vaikuttaa ahneelta ja kiittämättömältä. Tämä on ymmärrettävää, koska ei siitä ole kuin pari kolme sukupolvea, kun oli pula-aika ja vanhemmat joutuivat oikeasti säätelemään elintarvikkeiden kulutusta ja miettimään, mistä saisi kangasta, jotta voisi tehdä lapsilleen vaatteita.


Kun ymmärtää lähtökohdat, että mistä tietyt uskomukset ja ajatusmallit ovat itselle tulleet, on helpompi hyväksyä ne, ja silloin pystyy myös alkaa muuttamaan niitä.
Voi tuntea syvää kiitollisuutta tästä hetkestä, omasta kodista, tavaroista, vaatteista, autosta ja ylipäätään kaikesta omassa elämässään.

Samalla kun tunnet kiitollisuutta, sinä SAAT haluta myös enemmän. Ne eivät sulje toisiaan pois, eikä sinusta tule ahne tai kiittämätön, vaikka haluat tavoitella unelmiasi.

Jos et ihan tarkalleen vielä tiedä, mistä unelmoit ja mitä kohti haluat aidosti mennä, voit listata asioita, joista haluat nykyisessä elämässäsi eroon. Mikä arjessasi turhauttaa sinua päivästä toiseen?


Ja sen jälkeen kirjoita ylös sen vastakohta. Se voi olla aluksi epämääräinen, itse käytän usein nimitystä vaaleanpunainen unelmahattara, mikä ei ole mitään tarkkaa eikä konkreettista. Unelmoinnin tarkoituksena on aktivoida mieltä ja herätellä alitajuntaa, jotta se toisi meidän tietoisuuteen asioita mitä me halutaan ja tarvitaan.

Unelmointi on ennen kaikkea itsensä ja omien tarpeiden kuuntelua, ja kun unelmoit vapaasti ilman rajoituksia, niin silloin rentoudut ja saat positiivisen ja luovan energian esiin. Unelmoinnissa on tärkeää, ettet ajattele järjellä ja mieti onko se realistista, vaan sillä mentaliteetilla, että ihan kaikki on mahdollista.


Esimerkiksi, jos unelmanasi on päästä tekemään maailmanympärysmatka, niin se on itsessään vaaleanpunainen unelmahattara. Et tiedä vielä milloin aiot lähteä matkalle, mitkä maat tai kaupungit aiot kiertää, missä yövyt tai kuinka paljon rahaa se vaatii. Vasta kun selkeytät unelman yksityiskohdat, se muuttuu visioksi.

 

Mikä on sinun "MIKSI"?

Jotta oikeasti pystyt saavuttamaan isoimmatkin ja hurjimmatkin unelmasi, niin sinun sisällä täytyy olla liekki, ja paremmin sanottuna valtava roihu, sitä unelmaasi kohtaan. Ja se pieni liekki pääsee kasvamaan roihuksi vasta silloin, kun tiedät MIKSI haluat saavuttaa unelmasi.

Olen tehnyt maksuttoman koulutuksen "Kohti unelmien arkea" jossa opit, miten pystyt saavuttamaan kaiken sen, mistä ikinä sitten unelmoitkaan. 

 

Ota huomioon myös elämänarvosi. Jos jahtaat jonkun toisen unelmaa, tulet lopulta pettymään. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässä, ja vaali niitä. Sisältyvätkö ne unelmaasi?

Jos ei olla vielä tavattu, niin moikka, olen Anne Myllärinen ja autan yksinyrittäjiä ja yrittäjyydestä haaveilevia treenaamaan alitajuntaa, jotta heistä tulee pysäyttämättömiä ja he pääsevät luomaan unelmiensa arkea sekä omannäköistä yritystoimintaa ilman rajoittavia pelkoja ja epävarmuuksia.


Tämä vuosi (2023) on ollut itselleni syvää itsetutkiskelun aikaa. Uskottelin itselleni aikaisemmin, että syvin “MIKSI” itselleni tässä yrittäjyydessä on vapaus. Se tuntui aina jotenkin oikealta, mutta se ei tuntunut eikä roihunnut täysin syvällä sydämessäni. Jotain puuttui, enkä tiennyt mikä se oli.


Kunnes kesällä tajusin jotain todella merkityksellistä, ja se räjäytti tajuntani. Sukelsin vieläkin syvemmälle juurisyyhyn, eli siihen miksi haluan olla yrittäjä. Ja se on vapaus, mutta ei sellainen vapaus miksi sen aiemmin määrittelin (että pystyn olemaan enemmän lapseni kanssa, koska joustavat aikataulut). Vaan vapaus olla oman elämäni pomo.


Nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa kokemani törkeät hyväksikäyttökokemukset useiden eri työnantajien toimesta muuttuivat masennuksen jälkeen voimakkaaksi polttoaineeksi, ja tekivät ikuisen polttomerkin sydämeeni. Merkki muistuttaa siitä, etten anna enää kenenkään pomon käyttää kiltteyttäni hyväksi, sekä siitä minkälaista käytöstä en missään nimessä enää hyväksy. Kun tajusin tämän, sydämeni avautui ja tunsin, kuinka sen sisällä oleva pieni liekki alkoi kasvamaan suureksi roihuksi. Se vaikutti välittömästi myös siihen, miten näin ja koin yritystoimintani. Olin löytänyt elämäntehtäväni. Kaikki menneisyyden haasteet ja kulkemani polut järjestäytyivät selkeäksi kokonaisuudeksi, ja tunsin valtavaa kiitollisuutta menneisyyttäni sekä itseäni kohtaan.


Olemalla yrittäjä ja oman elämäni pomo, pystyn vaikuttamaan maailmaan auttamalla muita, ja tekemällä sitä kautta maailmasta edes hitusen paremman paikan elää.
Ja koska lapset ja heidän hyvinvointi on lähellä sydäntäni, niin yksi suuri tulevaisuuden unelmani on se, että pystyisin vaikuttamaan myös lasten ja nuorten unelmien toteutumiseen jollain todella merkityksellisellä tavalla. Koska mitä enemmän me pystytään vaikuttamaan lasten hyvinvointiin positiivisella tavalla, sen parempi maailmasta tulee.

Sinäkin olet kulkenut tietynlaisen polun, ja kokenut ne vastoinkäymiset jostain syystä. Kaikki kokemasi on valmistellut sinua tähän hetkeen. Myös sinulla on oma voimatarina, joka on tuntunut aiemmin lähinnä raskaalta taakalta, mutta kun ymmärrät, että kaikella on tarkoituksensa, niin pystyt kääntämään vaikeudet voitoksesi.

Katso maksuton koulutus "Kohti unelmien arkea" jossa opit, miten pystyt saavuttamaan kaiken sen, mistä ikinä sitten unelmoitkaan.


Koska silloin kun sinulla on jotain vaikeuksia taustalla, joista olet selvinnyt, niin se apu, vertaistuki ja elämänkokemus on korvaamatonta sinun asiakkaille. Ja nimenomaan sen vuoksi, että sinä pystyt kertomaan asioista sydän täysin avoinna.

Miten sinä saisit tehtyä voimatarinastasi niin vahvan, että se sytyttäisi sisällesi suuren roihun ja toimisi eteenpäin ajavana voimana, kun lähdet tavoittelemaan unelmiasi?

 

💚 Anne