"Miten ihmeessä saisin ajatukseni selkeiksi ja pääsisin pois tästä jumitilasta?!"
Tunnetko häpeää ja syytätkö itseäsi siitä, ettet ole edennyt ja saavuttanut haluamiasi tavoitteita vielä?
Unelmien vapaa ja omannäköinen elämä tuntuu olevan aivan käden ulottuvilla, mutta kuitenkin niin kaukana.
Erilaiset pelot ja alitajuiset rajoittavat uskomukset aiheuttavat jumitilassa olemista, jolloin tiedostamattasi sabotoit tekemisiäsi. Sinulla voi olla esimerkiksi aloittamisen vaikeutta, näkyväksi tulemisen, epäonnistumisen tai ehkä tekniikkaan liittyvää pelkoa, joka hallitsee sinua liikaa.
USKOMUKSET - niin rajoittavat kuin vahvistavat uskomukset - ovat meidän alitajunnassa olevia ajattelumalleja, joita me ei välttämättä normaalissa arjessa edes tiedosteta, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat vahvasti siihen, mitä me tunnetaan, miten me käyttäydytään ja miten me koetaan itsemme.
Uskomukset ovat muovanneet meistä juuri niitä keitä me tällä hetkellä ollaan.
Niistä koostuu meidän identiteetti.
Rajoittavat uskomukset nimensä mukaisesti rajoittavat meidän tekemisiä haitallisella tavalla. Ne pienentävät meissä piilevän potentiaalin ja me ei uskalleta olla omia vapaita itsejämme.
Vahvistavat uskomukset taas vapauttavat sitä potentiaalia, ja tukevat meidän toimintaa, jolloin me pystytään saavuttamaan tavoitteita helpommin.
Koska sinä et ole saavuttanut tavoitteitasi vielä, etkä elä VIELÄ unelmiesi arkea - sitä sinun näköistä unelmien elämää - niin se tarkoittaa sitä, että sisälläsi on olemassa vielä valtavasti potentiaalia, joka vain odottaa vapautumista.
Kun pääset eroon sinua rajoittavista uskomuksista, pystyt työskentelemään isommalla potentiaalilla kuin ennen - ja sinusta tulee parempi ja vapaampi versio itsestäsi.
💚
Olen tehnyt sinulle lyhyen videon, jossa annan yhden todella tehokkaan harjoituksen siihen, kuinka pystyt pääsemään eroon rajoittavista uskomuksista, jotka pitävät sinua tällä hetkellä jumitilassa.
Syötä tietosi alle, niin pääset katsomaan videon.
Liityt samalla Digipakin postituslistalle, mutta pääset sieltä aina halutessasi pois yhdellä klikkauksella.
💚Anne